Toiminta-ajatus
Nais- ja sukupuolentutkimuksen tohtorikoulu on alan yhteinen valtakunnallinen tohtorikoulu, joka oppialan luonteen vuoksi on lähtökohdiltaan ja kysymyksenasetteluiltaan moni- ja poikkitieteinen. Monitieteinen naistutkimus on dynaaminen ja kasvava ala, joka pitää sisällään niin sukupuoli-, queer- kuin miestutkimuksenkin.
Tohtorikoululla on ollut suuri merkitys naistutkimuksen tutkimusalueen laajentumisessa ja vakiintumisessa sekä valtakunnallisen tohtorikoulutuksen uranuurtajana. Tohtorikoulusta oli keväällä 2007 valmistunut jo 20 väitöskirjaa ja välillisesti se on ollut mukana vielä useampien tohtorikoulutettavien jatko-opinnoissa.
Tohtorikoulua johtaa sen johtaja sekä johtoryhmä vastaten opiskelijavalinnoista, ohjauksen järjestämisestä ja tutkijakoulun laadukkaasta toiminnasta. Tohtorikoulun opetusohjelma ja ohjaus järjestetään yhteistyössä mukana olevien yliopistojen ja kotimaisten ja kansainvälisten yhteistyötahojen kanssa.
Toiminnan ytimen muodostavat säännölliset järjestettävät tutkijakurssit ja teemaseminaarit, vuosittain järjestettävät työ- ja seurantakokoukset sekä väitöskirjojen henkilökohtainen ohjaus. Työskentelyssä edetään väitöskirjatyön kaaressa teoreettisista ja metodologista kysymyksistä kirjoittamisen kysymyksiin.